Kovana vellova zombiekuume ei ota loppuakseen. The Walking Dead TV-sarja, The Walking Dead-pelit (jopa se Activisionin huono), suurta suosiota saavuttanut ilmaismodi DayZ, sekä muun muassa Bratt Pittin tänä vuonna teattereihin saapuva World War Z ovat kaikki vain jatkaneet tätä pitkään jatkunutta zombiehuumaa, joka tuntuu lähteneen uudelleen nousuun vuonna 2004, jolloin ilmestyi Dawn Of The Dead-elokuvan erittäin katsottava uudelleenfilmatisointi. Capcom sen sijaan oli pelitaloista kenties ensimmäinen alkuperäisellä ? ja siihen aikaan erittäin vaikuttavalla ? Dead Rising-pelillään vuonna 2006 ja osoitti, että pelit isojen zombielaumojen kera ovat mahdollisia nykypelikoneilla.
Deep Silverin julkaisema Dead Island ? Riptide ottaa sekin osaa tähän ?zombiegenreen? jo toistamiseen, sillä Riptide on jatkoa vuoden 2011 lopulla julkaistulle alkuperäiselle Dead Island pelille. Alkuperäisessä pelissä seurattiin Papua-Uusi-Guinean lähellä sijaitsevan mielikuvituksellisen lomailusaaren, Banoin tapahtumia, jossa erittäin vaarallinen, Papua-Uusi-Guineassa oikeastikin tavattavan Kuru-viruksen mutaatio pääsi valloilleen ja muutti viattomat paikalliset sekä roskaavat lomailijat verenhimoisiksi zombeiksi. Itse mutaatio kuitenkin on Banoin tapaan keksittyä. Alkuperäispelissä seurattiin muutaman selviytyjän, tarkemmin sanoen mutaatiolle immuunien ihmisten eloonjäämiskamppailua, joiden joukosta pelaaja sai valita haluamansa pelihahmon.
Meidän on palattava takaisin saarelle
Dead Island kakkonen, siis lisänimeltään Riptide jatkaa ykkösen tarinaa suoraan siitä mihin siinä jäätiin. Oivan tekosyyn turvin kyhätty idea muistuttaa kuin mitäkin Hollywood-elokuvan jatko-osaa ? tai vaikkapa TV-sarja Lostin neljännen kauden alkua: jatko-osan puitteiden rakentamiseksi on mentävä takaisin samoihin maisemiin keinolla ja syyllä millä hyvänsä.
Riptidessa tämä tärkeä juonikoukero menee näin: Banoin paratiisisaarelta paenneet, taudille immuunit neljä selviytyjää, kiinalainen erikoisjoukkojen sotilastyttö Xian Mei, yhden hitin räppäri Sam B, entinen poliisi Purna sekä entinen jenkkifutari Logan Carter pakenevat kaikki helikopterikyydillä lentotukialukselle, mutta joutuvatkin paikanpäällä vasten tahtoaan hetimmiten tutkimuspöydälle mysteerisen siviilin, Frank Serpon toimesta, joka haluaa keinolla millä hyvänsä selvittää miksi nämä ?valitut? ovat immuuneja. Serpon leipiin vielä pelin alussa kuuluu myös ADF-sotilas Sam Hardy, joka kuitenkin kääntää takkinsa ja josta muodostuu Riptiden uusi pelattava hahmo. Täten pelattavien hahmojen määrä kasvaa viiteen.
Pian pelaajan hahmo (kenet hän valitseekaan) herää nukutuksen haihduttua ja havahtuu siihen, että lähes koko lentotukialuksen miehistö on muuttunut zombeiksi. Lyhyen meriseikkailun jälkeen melkein ollaankin sitten jo taas saarella ? tosin tällä kertaa ei olla enää tyhjäksi pommitetulla Banoilla, vaan sen naapurisaarella Palanailla.
Oman hahmon valitseminen ei ole mikään pelkkä pärstäkertoimeen liittyvä juttu, vaan pelattavat hahmot ovat ihan oikeasti erilaisia toisistaan. Sam Hardy esimerkiksi pysyy hengissä paremmin kuin muut ja omaa kyvyn oppia aseiden tehokasta käyttöä nopeammin. Xian sen sijaan saa ekstrasti XP:tä selkään puukottamisesta ja osaa aiheuttaa kriittistä vahinkoa zombeille teräaseilla. Sam B osaa taklata zombeja isolla kropallaan ja Logan Carter sietää hyvin tulen polttavia liekkejä. Purna on tuliase-ekspertti ja saa muun muassa fury-tilassa käyttöönsä käsiaseen.
Hahmovalinnan jälkeen on mahdollista valita kustomoitu, tasapainotettu tai esimerkiksi taisteluun suuntautuva tyyppi hahmolleen ? käytännössä nämä kaikki vaikuttavat vain siihen, miten alussa saatavat neljätoista kokemuspistettä ripotellaan hahmon taitojen ylle. Jos valitsee kustomoidun mallin, saa pisteet asetella aivan itse.
Erilaiset hahmot ovat todella hyvä juttu, sillä pelin tarinallinen osuus, eli juonitehtävät, jotka on jaettu kolmeentoista lukuun (ja jotka ovat kaikilla hahmoilla samat) eivät loppujen lopuksi ole mitään älyttömän pitkäkestoista pelattavaa ? jos siis kuvitellaan hetken, että ei suorita lainkaan sivutehtäviä pelaamisen kuluessa. Sivutehtävät vastaavasti toki lisäävät pelin kestoa.
Kun selviytyjät haaksirikkoutuvat Palanaille, voi pelaaminen varsinaisesti alkaa. Palanain saari on melko isokokoinen, mutta silti jossain määrin lineaarinen silti. Ihan kaikkialle ei voi vaeltaa, eikä esimerkiksi tiheissä viidakoissa kuljeksiminen tule kyseeseenkään. Vaikka saaren halki kulkevien hiekkateiden lisäksi saarelta löytyy pieniä oikopolkuja ja luolastoja tutkittavaksi, on Palanain tutkiskelu varsin rajoitettua. Koska etäisyydet saarella tärkeille paikoille ovat pitkiä oikoreiteistä huolimatta, löytyy sieltä täältä käyttökuntoisia autoja, joilla voi huristella ympäri saarta ja samalla teilata pahaa-aavistamattomia zombeja siinä sivussa. Hiostavia jokisuistoja varten sen sijaan on tarjolla käteviä jokiveneitä.
Pääjuonen (eli saarelta elävänä pois pääsemisen) ohella pelistä löytyy sivutehtäviä, joita pelaaja saa saarella kohtaamiltaan ja pelastamiltaan hahmoilta. Tarinan kannalta epäuskottavalta tuntuu se, että vaikka pelaaja hengailee tusinan muun selviytyjän kanssa milloin missäkin turvapaikassa, ei kukaan muu hahmoista koskaan halua lähteä mukaan suorittamaan tehtäviä. ?hae generaattori, hae aseet, hae sitä ja hae tätä? ? kukaan muista hahmoista ei koskaan edes ehdota lähtevänsä mukaan. Ei edes kovapäinen sotilasheppu, joka haakrisikon jälkeen on Serpon entisiä palkollisia.
Seuran saamista varten on onneksi kuitenkin olemassa pelin neljän pelaajan co-op tuki, jonka kautta ihmispelaajat voivat halutessaan lyöttäytyä yhteen suorittaman tarinatehtäviä. Co-op toimii erittäin hyvin ja pelaajiakin löytyy runsaasti. Muiden ihmispelaajien kanssa voi käydä myös kauppaakin tavaroista, joten vuorovaikutus ei jää pelkäksi zombejen tappamiseksi toisten seurassa. Miinuspuolena co-opissa toki on se, että pelin paikoin painostavakin ?yksin maailmaa vastaan? tunnelma karisee, mutta saapahan ainakin apua muilta hahmoilta tällä tavalla.
Sivutehtäviä ei ole niille tyypilliseen tapaan pakko lainkaan suorittaa, mutta se kannattaa sillä niistä saa roimasti XP:tä kerrallaan ? asia, jota yksittäisten rivizombejen tappaminen ei yleensä tarjoa. Kunkin hahmon taitopuu jakautuu kolmeen osaan ja pisteitä voi ripotella haluamilleen taidoille ja etenkin yksin pelatessa hahmonkehitys on todella tärkeää. Pelin alussa oma hahmo kun on melko heiveröinen tapaus. Senkin jälkeen kyseessä on kuitenkin edelleen lähes inhimillinen hahmo: pelihahmot eivät ole mitään supersankareita mitä tulee fyysiseen kestävyyteen.
Hahmon ?staminaa? voi toki parantaa taitopuiden kautta, mutta staminaa kuluu runsain mitoin huitoessa, potkiessa tai ihan vaikka karkuun juostaessa. Kun stamina on nollissa ei hahmo voi piestä ketään hetkeen tai juosta ? ainoa toivo tällöin on oma jalka ja siitä lähtevä heikko potku pelaajan yrittäessä perääntyä nopeita zombeja. Jalalla voi yrittää pitää kuolaavia zombeja loitolla energian palautumista odotellessa. Stamina-mittari on mielestäni erittäin hyvä keksintö. Se lisää ahdistavuuden tunnetta, kun tietää, ettei isoa laumaa vastaan ole mitään saumaa pärjätä kertaheitolla, ellei sitten käytä räjähteitä, jotka ovat harvinaisempia.
Kuolleet nousevat neuvokkaita aseita vastaan
Capcomin Dead Rising-pelien tapaan selviytymisessä zombeja vastaan on auttamassa jos jonkinlaiset kättä pidemmät. Tuliaseita ei ole tarjolla kuin muutamia ja ammukset ovat rajallinen resurssi, joten pääasiassa on käytettävä niitä keppejä ja putkia mitä sattuu löytymään. Airot, pesäpallomailat, lihaveitset, sorkkaraudat, naulapyssyt, nyrkkiraudat kuin kirveetkin tulevat varsin tutuiksi pelin aikana. Aseet kuluvat käytössä ja esimerkiksi teräaseet tylsistyvät. Onneksi siellä täällä on pieniä puuhastelupöytiä, joiden parissa aseet voi korjata entiseen loistoonsa, mutta lisäksi pöytien ääressä voi tehostaa aseiden tehokkuutta sekä tehdä niistä erilaisia viritelmiä. Miltä esimerkiksi kuulostaisi sähkösorkkarauta? Tai pesäpallo naulojen kera?
Uusia luomuksia voi kuitenkin valmistaa vasta siinä vaiheessa, kun on ensin löytänyt näiden luomusten ?pohjapiirustukset?. Vielä tämänkin jälkeen vaaditaan kaikki tarvikkeet, jotta tällainen yhdistelmä voidaan luoda. Ainakin siis pohjapiirustusten osalta saarta kannattaa välillä ihan tutkiskellakin. Vaikka pohjapiirustus olisikin jo hallussa eivät ?naulat ja maila? yksinään riitä aseen kokoamiseen, vaan erilaisiin yhdistelmiin vaaditaan joskus lisukkeeksi teippiä, joskus bensaa, joskus teriä, joskus alkoholia ja joskus esimerkiksi sähköjohdon pätkiä. Onneksi Palanai ja sen lukuisat bambumökit ja muut heinähotellit ovat täynnä kaikenlaista tällaista rojua, jota pelaaja voi hamstrata ja sulloa reppunsa sisuksiin myöhempää käyttöä varten.
Toinen erittäin tärkeä keräiltävä on ? mikäs muukaan ? kapitalistien jumala, raha! Rahaa saarella kuluu ja paljon. Sitä kuvittelisi, että zombejen valtaamalla saarella ihmiset jo auttaisivat toisiaan hyvää hyvyyttään, mutta ei. Parempien kättä pidempien tai muiden tarpeellisten esineiden saaminen muilta hahmoilta maksaa. Aseyhdistelmien luominen maksaa. Aseiden korjaaminen maksaa ja niin edelleen. Koskaan ei kuitenkaan varsinaisesti selviä, kenelle esimerkiksi aseiden korjaamisesta maksetaan.
Vaikka pelissä ei varsinaisesti kuolla voikaan, joutuu jokaisen kanveesiin kaatumisen jälkeen odottamaan seitsemän sekuntia ennen kuin pääsee takaisin pelailemaan ja siinä sivussa rahaa lähtee taskusta kerrallaan kolmestasadasta dollarista tonniin. Kuolemista ja rahanmenetystä voi yrittää ennaltaehkäistä keräilemällä lääkintäpakkauksia varastoon, juomalla löytämiään energiajuomia ja syömällä hedelmiä, silloin kun happi on heikko. Aina energiantäydennyksetkään eivät auta tai niitä ei ole edes saatavilla. Onneksi rahaa kuitenkin löytyy jatkuvasti sieltä täältä. Kaikilla epäkuolleilla turisteilla on onneksi ollut tartunnan saadessaan shortsien reisitaskut ja reput täynnä kahisevaa. Myös matkalaukkuja löytyy rannoilta, tartunnan saaneet turistit ovat leiriytyneet asuntovaunuillaan keskeltä jokea löytyvälle pienelle hiekkasärkälle ja sitä rataa. Peli ei logiikalla juurikaan päätänsä vaivaa, mutta rahoista putsattavia paikkoja on sitten sitäkin enemmän.
Raha ei myöskään pääse missään vaiheessa loppumaan saarelta, sillä jo kertaalleen tapetut zombiet ilmaantuvat uudelleen samoihin paikkoihin, kunhan pelaaja ensin häipyy kauemmas näkyvistä eikä heti palaa takaisin. Turha siis kuvitellakaan ?putsaavansa? saarta zombeista ? mikä olisi tavalllaan ollut erittäin kivakin idea ? koska niitä saa listiä loputtomiin. Toisaalta rahaakin saa näin loputtomiin. Zombejen loputon uudelleen spawnaaminen pelisaarelle onkin yksi niistä seikoista, jotka hieman murentavat pelin muuten niin kivaa ja ahdistavaa tunnelmaa. Toinen on se, että joka toinen zombie on toisensa kopio. En tiedä kuinka realistista on, että joka toisella tartunnan saaneella turistilla on ollut iso reissureppu selässään tämän kohdatessa karmean loppunsa.
Hienoa pelissä kuitenkin on se, että mukana on useita erityyppisisesti käyttäytyviä zombeja. Techlandin pojat ovat zombieleffansa katsoneet ja niinpä mukana onkin niitä perinteisiä kävelijöitä (pelissäkin kulkevat nimellä walkers), jotka tuoreimmin muistetaan The Walking Dead TV-sarjasta, mutta lisäksi pelistä löytyy myös 28 Päivää Myöhemmin -elokuvassa esitellyt juoksevat raivopäät, sekä Romeron Land Of The Dead -elokuvassa esitellyt zombiet, jotka älyävät huitoa työkalulla (kuten veitsellä) pelaajaa.
Vaikka tehtävistä saakin kaikkein eniten XP:tä, saa sitä myös zombeistakin, kunhan ei vain tyydy aina tappamaan niitä kaikkein yksinkertaisimmalla huitomisella. Parhaat XP:t saa kun käyttää hieman luovuutta, eli silpoo ensin kädet irti, hyppää niiden niskaan ylemmältä tasolta tai käyttää vaikkapa erikoisempaa asekyhäelmää zombien nujertamiseen. Myös ilmapotku on parempi kuin tavallinen. Päähän tähtääminen tuottaa useimmiten parhaan tuloksen, perinteisesti.
Vaikka Dead Island ? Riptide (ja sen edeltäjä) onkin selkeästi kuin jonkinlainen FPS-versio Dead Risingista kauppakeskuksen sijaan paratiisisaarella, ei sitä voi juurikaan räiskintäpeliksi sanoa. Pääasiassa toki siksi, että aseita pelissä on kovin vähän. Toinen on se, että ammuskelu pelissä on kaikkea muuta kuin siistiä hommaa. Riptide ei ole aivan täydellinen zombie-pelin ilmentymä. Toki, se on moninkertaisesti parempi kuin täysin lyttäävät arvostelut saanut virallinen The Walking Dead-peli (ei se Telltalen sarjakuvamainen, hyvä peli), mutta siinä on omat vikansa.
Tervassa tarpomista
Näkyvin miinus kenties on Riptiden epätasainen ruudunpäivitys. Vaikka grafiikka onkin paikoin silmiähivelevää etenkin rantamaisemissa, joutuu silloin tällöin ainakin pelin PS3-versiossa sietämään tahmailevaa ruudunpäivitystä, joka lievimmillään on todella olematonta ja pahimmillaan kyykyttää peliä pahemman kerran, jolloin nautinto karisee. Pelin sisätilakohtauksissa ruudunpäivityksen tahmaaminen on pahimmillaan ja samalla sisätilat ovat myös pelin kaikkein rujointa antia ? ne eivät vastaa missään määrin hienoja ulkomaisemia, vaan saavat pelin tuntumaan joltain usean vuoden takaiselta FPS-peliltä. Pahin rimanalitus sisätilakohtauksissa tapahtuu, kun pelaaja saa vastaansa elossa olevia ja vihamielisiä salakuljettajia, joiden tekoäly on vielä huonompaa kuin saaren vallanneilla zombeilla, joiden kuuluukin olla aivokuolleita.
Tahmaava ruudunpäivitys on omiaan lisäämään pelattavuuden hankaluutta, joka kontrolliensa vuoksi jo sinällään tuntuu hieman ontuvalta. Kuten sanoin, räiskiminen aseilla on kaikkea muuta kuin kivaa. Jostain syystä tähtääminen on epätarkkaa ja osuminen vaikeaa ? siitäkin huolimatta, että hahmona olisi kiinalainen erikoisjoukkojen jäsen. Luulisi hänen osaavan tähdätä. Sen sijaan ammukset menevät ?harjoitellessa? seinille ja epätasainen ja paikoin nytkähtävä ruudunpäivitys pilaa nautinnon. Nappuloiden sijoittelu peliohjaimessa on myös yksi sellainen asia, joka ei omasta mielestäni aivan sovellu FPS-pelille, eikä nappuloita saa mieleisekseen vaihtaa. Esimerkiksi aseita ja kättä pidempiä käytetään R1-nappulalla ja niin sanottu ?iron sight? tähtäys aktivoidaan vastaavasti L1:llä. Miksi L2 ja R2 eivät voineet olla näiden tilalla, kuten normaalisti niin monen monituisessa pelissä ovat olleet? Miksi hahmon pitää saada potkaista L2-nappulasta?
Pelaajan taistellessa vaikeampia zombeja vastaan, kuten kaksimetrisiä ?järkäleitä? jää myös aina kaipaamaan kontrolleja, jotka mahdollistaisivat nopean perääntymisen, jotta jätti ei kerkeäisi lyödä takaisin kovalla nyrkillään. Mutta ei. Jos ei ole varovainen, saa jätti helposti lyötyä pelaajaa kuonoon ja vaikka olevinaan epäkuollut on tämäkin zombietyyppi, on sen isku silti sen verran voimakas, että pelaaja lentää joka kerta selälleen maahan ? jopa olevinaan kovat mieshahmot.
Yhdessä kanveesiin kaatumisesta aiheutuvan seitsemän sekunnin odottelun sekä pelkän turpaan saamisen seurauksena tapahtuva hetkellinen maahan kaatuminen ovat rasittavimpia asioita, joita pelissä joutuu toistamiseen katsoa. Nämä kaatumiset ovat useita sekunteja kestävä animaatioita, joihin pelaaja ei voi vaikuttaa lainkaan. Kymmenen kaatumista lyhyen ajan sisällä tekee ajallisesti parikymmentä sekuntia. Erikoisliikkeet ovat hahmoilla myös sellaista sorttia, että niiden animaatioita ei voi keskeyttää. Seitsemän sekunnin iso laskuri ruudulla ei myöskään ole omiaan säilyttämään immersiota peliä kohtaan.
Jos esimerkiksi kiinalainen Xian talloo korkkareillaan zombielta päätä tohjoksi ja toinen örisijä ehtii tulla siihen viereen, ei animaatiota voi keskeyttää, vaan selkäänsähän siinä saa. Pahimmassa tapauksessa kaikki energiat lähtee, rahaa lähtee takusta ja sitten odotellaan taas se seitsemän sekuntia maassa verenpunaista ruutua ihastellen. Kehua ei voi myöskään menopelien kontrolleja tai tuntumaa. Autoilla ajaminen ja peruuttelu sentään toimii liipaisimilla eikä olkapäänappuloilla, mutta auton kääntyminen on kamalan kankeaa ja jokiveneen sitäkin kankeampaa. Mikään elämys eivät Riptiden ajoneuvot siis ole, mutta niitä on lähes pakko käyttää silti välillä, kun etäisyydet ovat välillä mitä ovat.
Kokonaisuutena Dead Island ? Riptide on pelattava jatko-osa alkuperäiselle pelille. Peli ja etenkin sen PS3-versio eivät kenties ole täysin hiottu kaikista kulmistaan ja kontrollit kaipaavat yhäkin hiomista, mutta sanoisin silti, että yhdessä Dead Rising-pelien kanssa se on parasta zombiemättöä mitä konsoleilla tällä hetkellä on tarjota. Ainakin tarjouskorista napattuna. Silloin kun miinuspuolet eivät hypi liikaa silmille on Dead Island – Riptide varsin viihdyttävä verinen pilkkomissimulaattori toimivalla co-op tuella sekä useammalla pelattavalla hahmolla.
Mikäli kiinnostus heräsi, suosittelen ensin kokeilemaan pelin demoa, joka varmasti antaa osviittaa ruudunpäivityksen kuin kontrollienkin suhteen.
